Näin Nice Tuesday sai alkunsa
Nice Tuesday syntyi helmikuussa 2006 viiden naisen ideasta perustaa toimiva verkosto, jolta voisi tarvittaessa kysyä uusista tekniikoista tai vaihtaa alan tuoreita kuulumisia.
IT-naisilla on monesti käytännöllinen lähestymistapa asioihin, minkä takia Nice Tuesdayn kantavaksi ajatukseksi nousi juuri käytännöllinen näkökulma tekniikkaan. Näkökulmaa tuodaan esille puhuja- ja aihevalinnoissa. Puhujiksi kutsutaan alansa asiantuntijoita.
Nice Tuesday on olemassaolonsa aikana kerännyt verkostoonsa jo yli 300 naista.
Toiminnan kehittämiseksi, laajentamiseksi ja jatkuvuuden varmistamiseksi päätettiin keväällä 2009 perustaa yhdistys. Tiistai-tilaisuuksiin osallistuminen on edelleen avointa kaikille verkostolaisille. Lisäksi järjestetään erityisiä Premium-tilaisuuksia, jotka on tarkoitettu ainoastaan jäsenille.
Nice Tuesday yhdistys
Nice Tuesday on riippumaton yhdistys, jota pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja
säännöt. Yhdistykseen kuuluminen ei velvoita mihinkään, eikä tilaisuuksiin osallistumisesta peritä maksua.
Toimintaa rahoitetaan vuosittaisilla jäsenmaksuilla ja lahjoituksilla.
Jäsenmaksu on 30 euroa / vuosi ja jäsenmaksuilla katetaan yhdistyksen toiminnasta syntyviä kuluja kuten tilavuokria, puhujakuluja, mainoskuluja ja nettisivun ylläpitoa. Lisäksi voidaan järjestää erilaisia muita tilaisuuksia yhdistyksen sääntöjen mukaisesti.
Voit halutessasi liittyä jäseneksi tästä:
Liity jäseneksi
Mikäli sinä tai yrityksesi haluatte olla mukana tukemassa toimintaa, ota yhteys:
info@nicetuesday.fi
Yhdistyksen hallituksen muodostavat seuraavat henkilöt:
-
Suvi Erjanti, puheenjohtaja
-
Maria Hyytiäinen, varapuheenjohtaja
-
Anniina Lehtinen, sihteeri
-
Tiina Tamminen, rahastonhoitaja
-
Minna Majuri, kalustonhoitaja
-
Eeva Savolainen, tiedottaja
-
Sanna Keskioja, emäntä (varajäsen)
-
Anna Kolehmainen, huvipäällikkö (varajäsen)